Riisuttu

Kun olit nuorempi,

Oli silmissäsi elämä

Silloin, kun vielä etsit

Nyt sinä vain kadotat etkä huomaa,

että kuolema katsoo sinusta

Se on tulevaisuutesi varjo,

Se on totta nyt

Luojani

Piirsit kuin hiekkaan
Ja annoit aaltojen pyyhkiä pois
Maalasit paperille,
Jonka poltat roskien joukossa

Mutta loit universumin iankaikkisen rytmin,
Annoit sanasi, verenpunaisella kirjoitetut
Katoamattomat,
Sanat ikuisen elämän

Kurkien tanssi

Näen kurkien tanssivan kaunista tanssiaan,
Syvästi kosketettuna seuraan,
Sen rytmin suloisuutta liikkeiden herkkyyttä
Ei se ole taianomaista, vaan luonnollista,
Niin ehdottoman luonnollista

Niiden laulu yhtyy tanssiin ja
Sisimmästäni kouraisee tajutessani,
Että hetkessä on jotain pyhää, jotain erottamatonta
Minä jatkan kulkuani, sillä ymmärrän
Tämä hetki on vain teille kahdelle

Helvetistä

Ajatus helvetistä käännetään monta kertaa Jumalaa vastaan ajattelemalla, että ihmisen syökseminen ikuiseen kärsimykseen on rakkaudetonta ja epäoikeudenmukaista. Näissä Jumalaa vastaan esitetyissä syytöksissä tehdään helposti eräs ratkaiseva virhe. Kutsun sitä tässä kohtaa eksistentiaaliseksi virhepäätelmäksi, joka tarkoittaa sitä, ettei ihmisen tulisi käsittää Jumalan olemusta itsestä käsin, vaan ymmärtää itseään Jumalasta käsin. Helvetti kertoo ennemminkin siitä millainen ihminen on, eikä pelkästään siitä millainen Jumala on. Lähtökohtainen ajatus: ”millainen on se Jumala, joka tuomitsee minut kadotukseen?”, voidaan vaihtaa kysymykseen: ”millainen ihminen minä olen, kun minut tuomitaan kadotukseen?”. Olen kuullut Jumalaa haukuttavan sadistiksi ja jopa saatanaksi, mutta tosiasiassa helvetti kertoo meille millaisia me ihmiset olemme ja taivas siitä millainen Jumala on.

Niiden takaisia

Jos en piiloutuisi sinulta...

Vaan näyttäisin minuuteni miellekartan
Haluaisitko ymmärtää niiden välimatkojen pituutta,
Vakavien kasvojen naurua, sen sävelen toistuvaa tahtia
Vakavoituisitko, jos näyttäisin sen revityn seinän,
Turvapaikan, vanhan sillan, siirrettyjen tavaroiden jättämät haalistuneet jäljet

Pysähtyisitkö hetkeksi odottamaan laskuvettä,
Jos kantaisin sinut sen ajatuksen toiselle puolelle
Odottaisitko tyhjällä kadulla valojen vaihtumista
Pitäisitkö silloin kädestä kiinni, nojaisitko vasten tuulta
Ja hymyilisit kanssani

Sulkisitko silmäsi sen polun varrella, joka peittyy katseisiin
Vaikenisitko siinä huoneessa, jonka seiniä kannattelee hiljaisuus
Voisinko näyttää sen universumin rytmin,
Sen seinillä olevat oudot sanat
Tulisitko kanssani katsomaan omenapuun kukkaa
Juuri ennen kuin tuuli varisuttaa sen pois

Kiipeäisitkö sen ruostuneen veräjän ylitse
Sen, jonka lukkoa ei henno särkeä
Kulkisitko niitä portaita pimeisiin huoneisiin
Ja itkisitkö siellä kanssani

Saisinko pitää sinusta lujasti kiinni
Sen risteyksen luona, jossa aina tuulee
Kuuntelisitko niitä sanoja, jotka kulkevat vain tuulen mukana,
Sanoja, joita kuiskataan
Pitäisitkö minut salaisuutena ja

...Antaisitko silloin löytää itsesi