Vanhaa matskua

Kadonnut

Kauan sinua odotin, odotin että tulisit
Olisin kuullut äänesi, tuntenut tuoksusi
Et tullut, et edes uniini vaivautunut
Olit niin lähellä, vieläkin olet
Kunpa saisin enkelin siivet
Siivet, joilla lentäisin maailmaasi, ulottuvuuteen toiseen
Lähellä, niin lähellä sinä olet

Sinun lämpösi pehmensi minut, katseesi sulatti
Ryhdyit minua muovaamaan
Teit jotain parempaa, kauniimpaa
Olin melkein valmis, kun
Kun minä kadotin sinut, minä etsin
Oi kuinka etsinkään sinua
Mutta sinä olit poissa

Minä kylmenin, eikä muotoni ollut vielä valmis
Olisit tehnyt niin kauniin, mutta
Siihen minä kovetuin, kuin savimöykky
Ruukku ilman pohjaa
Siihen minä jäin, oi kerro miksi lähdit
Miksi lähdit sinne, minne koskaan en voi tulla
Toiseen maailmaan, peililasin taakse

...Schopenhauerin erheestä (osa2)

Jeesus tuli kuitenkin näyttämään toisenlaisen tien. Tien, joka kärsimyksen kautta vie onnellisuuteen. Schopenhauer oli siinä oikeassa, että onnellisuus tulisi lopulta olemaan kärsimyksen välttämistä. Se tulisi lopulta olemaan sitä, että tyydytettyään yhden tarpeen, ihmiselle ei nousisi uutta tarvetta tyydytettäväksi. Tämä onnellisuus kohtaa ihmisen taivaassa. Ensinnäkin taivaassa ei ole enää kärsimystä, sillä lupaahan Jumala pyyhkiä kyynelemme, ettei ole enää itkua, ei kipua, ei murhetta, eikä kuolemaa ole enää oleva. Toiseksi taivas luo onnellisuuden siinä, että Jumala on tarpeidemme tyydytys. Hän on kaikki meidän tarpeemme, joten emme kohtaa enää tyytymättömyyttä.

Tie tähän onnellisuuteen kulkee kuitenkin kärsimyksen kautta. Palaan ihmiskunnan kohtaloon, joka näytti sinetöidyltä kärsimyksen ja kuoleman astuessa elämän pää-ärsykkeeksi. Tämä ihmiskunnan kärsimysnäytelmä sai ratkaisunsa, kun tosi ihminen ja tosi Jumala, Jeesus Kristus kulki, 2000 vuotta sitten, kärsimyksen tien. Jumala tuli ihmisenä voittamaan kärsimyksen kärsimyksellä, kuoleman kuolemalla ja synnin synnillä. Sanoohan Raamattu, että Hänet tehtiin synniksi.

”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.”

Jumala aivan ihmeellisellä tavalla lunastaa ihmiselle takaisin sen menettämän onnellisuuden. Hän kärsii tulevan ilon tähden ja osoittaa, kuinka Hänen seuraajansa tulevat kulkemaan samaa tietä. Tietä, jossa onnellisuus löytyykin toisen edestä uhrautumisen kautta ja osallisuudesta Kristuksen kärsimyksiin. Pietari sanoo: ”Pelastuksen tähden te riemuitsette, vaikka nyt kärsittekin murhetta.”

Voimme vain kuvitella kuinka kauhea oli tuo kontrasti ensimmäsisen ihmisparin kohdatessa paratiisn jälkeen kärsimyksen maailman, mutta samalla voimme ihmetellen odottaa, kuinka valtava muutos on Jeesuksen seuraajalla, kun tämä kärsimyksen maailma vaihtuu onneen, jossa kärsimystä ei enää ole.

Ihmisen kärsimyksestä ja... (osa1)

On totta, että kärsimyksestä tuli eräs peruselementeistä jo aivan ihmiskunnan alkuhetkinä. Paratiisin viileydestä lähti pettynyt, petetty ja häpeän taakkaa kantava kaksikko, joka tulisi kohtamaan elämänsä kärsimysnäytelmänä. Näytelmänä, joka tulisi jatkumaan sukupolvesta toiseen alati kasvavana kärsimyksenä yhä kauemmaksi todellisesta alkuperästä.

Meille tämä kärsimyksen maailma hahmottuu ainoana todellisuutena. Meidät on sisäänajettu kärsimyksen maailmaan, se on ainoa todellisuutemme. Ensimmäiselle ihmiskaksikolle se ei ollut ainoa todellisuus. Heillä oli taustalla täydellinen todellisuus; paratiisi, Jumalan läsnäolo, täydellinen rakkaus. Tämä meidänkaltaisemme elämä oli heille rangaistus, maailma, jonka perusärsykkeenä oli kärsimys, joka muistuttaisi aina siitä, mistä olivat langenneet. Eläminen oli heille rangaistus myös siksi, ettei se ollut enää elämää, vaan elämää, jota varjosti pahuuden ja kärsimyksen lisäksi uusi elementti; kuolema.

Jos maailma olisi vain tässä mitä näemme ja mitä voimme käsin kosketella, olisi Scopenhauer oikeassa. Onnellisuus löytyisi silloin kärsimyksen välttämisestä. Schopenhauer korosti negatiivista onnellisuutta siksi, koska ihminen ei koskaan saa tyydytettyä pyyteitään. Hän oli tavallaan oikeassa... tavallaan.

Vielä pohdintoja onnellisuudesta

Ehkei ole viisasta siteerata Schopenhaueria tässä yhteydessä. Jostain syystä sen kuitenkin teen. Ehkä melankolikkojen sielunveljeydestä johtuen. Toki mies ampuu yli monessa kohtaa, niin tosin minäkin.

Schopenhauerin mielestä maailma on kärsimyksen maailma. Toiveiden täyttyminen on kuin kerjäläiselle viskattu almu, joka vain pitkittää hänen kurjuuttaan huomiseen. Mikään ei ole ihanteelle niin kohtalokasta kuin sen täyttyminen. Schopenhauer kirjoittaa: "Intohimon tyydytys johtaa useammin onnettomuuteen kuin onneen, sillä intohimon vaatimukset ovat usein niin räikeässä ristiriidassa asianomaisen henkilön hyvinvoinnin kanssa, että ne järkyttävät tätä."

Tuska on elämän perusärsykkeenä ja perustavana todellisuutena, tehden elämästä pahaa. Mielihyvä edustaa vain negatiivisesti tuskan taukoamista. Rakas Arthurimme jatkaa: "Kaikki se mitä sanotaan onnellisuudeksi, on oikeastaan ja olennaisesti vain negatiivista, ei koskaan positiivista." Näin ollen aristotelelaisesti; viisas ihminen etsiikin nautinnon sijaan vapautta huolesta ja tuskasta. Onnellisuuden etsiminen mielihyvästä on turhaa, johtuen siihen liittyvistä välittömistä tai välillisistä kärsimyksistä. Ts. onni johon liittyy tuskaa on onnettomuutta, onhan onnellisuus kärsimyksen välttämistä. Lopuksi vielä Schopenhauerin ajatus tästä onnettomasta kiertokulusta: "Jokaisessa yksilössä on sellainen raateleva ristiriita, että tyydytetty pyyde johtaa uuteen pyyteeseen ja niin edelleen loputtomasti."