Paluu sairaudesta OSA2

...Se, että olen päästänyt sairauden, joka on alkuperältään olosuhde, osaksi minua, johtaa siihen, että sairaus muotoutuu olosuhteesta tekijäksi, joka muokkaa sisintäni (sydäntäni) ja sitä kautta ajatusmaailmaani ja käyttäytymistäni. Tässä kohdin en näe muutoksen olevan pysyvää, johon viittaankin edellä käsitteillä: ”olla olematta”, ”olla itsessään olematta” sekä ”tulla siksi mitä todella en ole”. Minusta tulee hetkeksi jotain mitä en ole. Olla olematta tarkoittaa siis, että eksistenssini on jotain mitä en tahdo olla, mutta kuitenkin tilapäisesti ”olen”. Näkisin, että tämä on lähellä Raamatussa käsiteltävää hengen ja lihan olemusta, jotka kylläkin voivat "samanaikaisesti" vaikuttaa, mutta kuitenkin eri dimensioissa.

Se, että pahasta asiasta on tullut osa minua, tarkoittaa, ettei se vaikuta kokonaan minuun, mutta on tullut siis osaksi minua; sanoisinko minuutta. Tällöin sairaus vaikuttaa fyysisen olotilan lisäksi voimakkaasti henkiseen ja sielulliseen olotilaani. Näin ollen sairaus tulisi pystyä pitämään minuudesta irrallisena i.e. kehollisena i.e. olosuhteena. Sanottakoon tässä, että sairauden mielestäni tulee olla joka tapauksessa olosuhde ja lisäksi siitä voi tulla osa minuutta. Uskon, että hetkellisen sairauden tullessa osaksi minuutta, se säilyttää olosuhteelle tyypillisen ominaisuuden ja sairauden väistyessä myös olosuhde muuttuu. Tällöin alkuperäinen onnellisuuden vienyt aiheuttaja on väistynyt, mutta tällaisessa tapauksessa, jossa sairaus on muuttunut olosuhteesta lisäksi osaksi minuutta, on valvottava, ettei se muutos, jonka sairaus on aiheuttanut, jää sisimpääni pysyväksi olotilaksi.

Olen ollut valvomaton mieleni alueella. Jos sairauteni olisi pysynyt olosuhteena ei se mitään olisi tehnyt, mutta kun se kävikin käsiksi sisimpääni. Sanoihan Jeesus: ”Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.”